keskiviikko 12. elokuuta 2009

Julkisivuremppa, nakit, Debbie, Ringo ja kaikkea muuta

Puuduttava julkisivuremppa vaan jatkuu ja jatkuu. Lupailin jo Rambolle, että elokuun alussa pääsee parvekkeelle päivystämään, not gonna happen. Berttulaisellehan parveke tulee olemaan ihan uusi kokemus. Myös se tulee olemaan uutta ja ihmeellistä, että ikkunoista näkee ulos. Koko kesänä sitä auttuutta ei meille ole suotu. Kuva kesäretkeltä Vantaalta, Ripa johtaa junaa.


Pojat osallistuvat taas huomenna mätsäriin Tuomarinkartanossa. Jostain syystä koirat on jaettu FCI ryhmiinsä, en ole ennen ollut mätsärissä, missä näin on tehty. No sehän ei meidän menoa haittaa. Molemmat ovat jatkaneet näyttelyharjoituksia hyvällä menestyksellä. Vaihdoin motivointinamit nakkeihin ja avot, homma toimii. Berttu on eilen ensimmäistä kertaa kävellyt hihnassa oikeaoppisesti. Wow, vauva on kunkku! Rambolle olen koittanut opettaa kontaktin ottamista. Se tuppaa välillä laahaamaan kuonoaan pitkin kehää, joten jos se nyt oppisi kontaktimerkin niin saisin sen huomion ylös ruohonjuuritasolta.

Jos hyvin käy ja aikataulut antaa myöden lähtee mätsärikaveriksi miss Debbie ja pikku mies Ripa. Käsittääkseni Ringo ei ole koskaa ollut näyttelyssä/mätsärissä, mutta be aware pentukehän muut esiintyjät se jätkä seista napottaa täydellistäkin täydellisemmässä näyttelyasennossa. Leuka ja häntä pystyssä se tuijottaa kaukaisuuteen ja tietää varmasti näyttävänsä salskealta miehen puolikkaalta. Kuten kuvasta näkyy.


Ehkä Pepeto ja Ringo pääsee samassa parissa kehään. Valitettavasti Rambo ja Debsu ei pääse, koska ne edustavat eri FCI ryhmiä. Ja en tiedä olisko se ollut Ranen esiintymisen kannalta hyvä juttu, kun tyttöystävä olisi varmasti kiinnostanut aika paljon enemmän kun meikäläinen tai tuomari. Toivottavasti D&R pääsee huomenna mukaan.

1 kommentti:

  1. EIII, RIPA ON NIIN PIENI NOISSA KUVISSA. <3<3 ihanat. Kiva, että on hyvä sää! Oon ihan intona! Meidän koirat ei oo missään trimmissä edes, mutta ei se mitään.

    VastaaPoista