tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kaupunkilaista

Arki se koitti tähänkin perheeseen. Maanantaina pojat olivat kaksin kotona ilman suurempia ongelmia. Pissit lehdellä ja revityt palaset pitkin asuntoa, ei muuta. Aikuista. Pojille ostettiin viikonloppuna leppis lastenteltta majaksi. Siellä ne ottaa päiskää ja painii. Leppisteltta on upea.

Tänään pojat lähtivät toimistorotiksi mun mukana töihin. Aamulla käytiin Kauppatorin kesäisessä vilskeessä ja sitten suunnattiin Skattalle. Kauniina kesäpäivänä ei kukaan jaksa olla maailman motivoitunein, ei edes veljekset. Pojilla meni kuitenkin kivasti töissä. Pepeto vahti hissiä aika ärhäkkäästi, kuten herran harrastuksiin kuuluu. Rambo otti huomattavasti lungimmin, kyttäili Kanavanrannan kamerkaulaisia turisteja ja Räikkösen pikku jollaa.

Työt eivät maittaneet kovinkaan pitkälle iltapäivään ja lähdettiin Torkkelinmäelle puistoilemaan. Päivän päätteeksi pikku mister matkusti elämänsä ensimmäistä kertaa sporalla. Mutta eipä näyttänyt ratikan rätinä Berttua häiritsevän. Se nukkui Kalliosta Punavuoreen saakka. Rambo sen sijan kyttäsi ovilla silmä kovana. Koska en saa kahta koiraa nostettua syliini yhtä aikaa Rambon tehtävä on isoveljen asemassa nousta itse ratikan rappuset ja se ei kyllä ole maailman mieluisinta puuhaa. Mutta pikku kannustus yllytti loistosuoritukseen ja sai Rambon röyhistelemään muhevia rintakarvojaan. Vähän kyllä jännitti, että mitä tästä nyt tulee, mutta Ramboon kannattaa luottaa. Se tietää mitä isoveikan tulee tehdä. Mahti jätkä!

3 kommenttia:

  1. Oon niin kade, että koirat saa olla toimistolla!

    VastaaPoista
  2. AWWW toi leppisteltta :D Pitäisköhän meiänkin hankkia. Tiiän et Ripa RAKASTAIS sitä.

    VastaaPoista
  3. No totta maar hankitte leppisteltan! Ikeaan vaan. Kustanti huimat 12 e. Otan kuvan ja laitan tänne niin pääsette ihailemaan.

    VastaaPoista