Rambo trimmataan ensi viikolla mulipettersonkiksi ja sitten saakin karvan kasvua näyttelykuntoon odotella noin 10 - 12 viikkoa. Ehkä päästään syksyn erkkariin lokakuun alussa Hyvinkäälle. Jonkun asiantuntevamman täytyy arvioida Raunon karva elokuun lopussa, että kannattaako äijä ilmoittaa näytille.
Pepetokin pääsisi samaan näyttelyyn pikku pentuihin (5 - 7 kk). Katsotaan nyt miten kulmahammas alkaa puskea esiin ja kuinka hyvin saan sen oiottua. Bertun bestis Myrttikin saattaa tulla samaan näyttelyyn ja sehän olisi ehkä maailman parasta. Aamulla vedin pojan pohjavillaa veitsellä pois. Ja sitähän riittää.. Bertun keskittymiskyky ei riitä kun 10 minuutin sessioon, mutta kyllä me jo jotain siinäkin ajassa saimme. Kiltisti se antaa turkkia hoitaa.
Vauveli on reipastunut tosi paljon. Se ottaa jo kontaktia muihin ihmisiin ja eläimiin. Hieman varauksellisesti tosin, mutta taitaa kuulua rodun ominaisuuksiin. Ihan uutta meille, koska Rambo oli jo pienenä tosi sosiaalinen, peloton ja varaukseton. Bertulla on D.A.P. panta, joka tuottaa koiraa tyynnyttävää feromonia. Rambolla oli pentuna samanlainen "onnellisuuspanta", kun yksinjääminen tuotti hieman ongelmia.
Näyttelytreenien lisäksi pojat, varsinkin Rambo pääsee vetämään myös agilityrataa muutaman esteen voimin. Raunon harrasteagilityn kurssi alkaa elokuussa. Berttu pitää ilmoittaa ilmoittaa tokoon. Siitä on hyvä alkaa. Ainakin näin Rambon kanssa homma on toiminut buenosti. Ja toki kaiken tämän toiminnan lisäksi maalla vaan ollaan, ihmetellään ja chillataan.
Voi aikapas onnelliselta tuo Berttu näyttää tuossa kuvassa =) HEH!
VastaaPoistaJep Myrtti olisi tulossa erkkariin jos karva vain suinkin saadaan pikkuisella kuntoon.
Johanna