sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Hyvinkää erikoisnäyttely 3.10.2009

Eilen suuntasimme Hyvinkäälle erkkariin molempien poikien kanssa. Pepen ollessa saikulla vain Rambo esiintyi, jos sitä nyt esiintymiseksi voi sanoa. Berttu Bernhard olisi esiintyessään ollut luokkansa, pikkupennut ainut uros, mutta ei, ei saikulla.

Rambo käyttäyti erittäin jukuroivasti kehässä. Se ei suostunut seisomaan oikein päin ja veti remmissä niin, että mulla on hiertymä sormessa. Mukava koira käydä näyttelyissä.. No tämä oli ensimmäinen (ja toivottavasi viimeinen kerta) kun näin kävi. Se on aiemmin esiintynyt ihan mallikkaasti. Anyway, EH:lla NUK3 eli laatuarvostelu EH = erittäin hyvä, kilpailuluokka NUK3 = nuorten luokan 3.

Rambon puolustuksesi täytyy kuitenkin sanoa se, että sillä oli ilmeisen kova shaibelihätä, koska nakit ei kiinnostaneet / maistuneet ja kun kehän jälkeen käytin sitä pihalla se väänsi aika miehekkään tortun.


Tuomari Jari Laakso oli aika erikoinen tapaus ja herätti varmasti jos jonkinlaisia mielipiteitä. Kävi arvostelut läpi handlereille kehässä ja kirjoituttikin aika laajasti tuomarointinsa. Mulle tuomari seposti ummet ja lammet. Jutut lähti käyntiin Rambon nimestä, joka herätti ilmeisesti huumoria. Sain laatuluokassa jo kehuja Ranen handlaamisesta, koska se niskuroi niin pahasti ja oman kehän jälkeen vielä samasta asiasta tippui kiitosta. No se nyt ei sinänsä mieltä lämmitä, kun arvosteltavana on koira en minä. Mutta siis, mun mielestä ihan hauskaa tuomarointia vaihteeksi ja varmasti mennään tulevaisuudessakin Laakson arvosteltaviksi.

Tässäpä Jari Laakson arvostelu:
Vajaa 2 v. ikäinen. Hyvä rungon pituus. Hyvä ylälinja. Kulmaukset saisivat olla voimakkaammat ja eturinta täyteläisempi. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hyvä pään pituus mutta linjat voisivat olla yhdensuuntaiset. Nimensä "Rambo" mukainen liikunta sekä esiintyminen. Korkeudeksi Laakso sai Rambolle 35+.

..heh, huumoria siis arvostelussakin. Kulmaukset on ihan tiedossa ja niihin täytyy kiinnittää trimmissä paremmin huomiota. Toivon, että Rambo kasvattaa rintalihaksia ja opetan sen kaulahulaamaan, että kaula kasvaa.. Pään yhdensuuntaisuus saadaan varmasti toimivaksi trimmillä. Ja todellakin se niskurointi ja patsatelu oli erittäin nimensä mukaista toimintaa. Toivottavasti saan sen kitkettyä pois iäksi.

Onneksi Eve (Black Carambas Evening Star) piti BC nimen kunniaa yllä tekemällä hienon suorituksen, JUN ERI 1, PN 3, vasert. Onnea Emilia ja Eve! Samassa porukassa hengaillut Kassu Kasbarow (Barskin Billy the Kid) AVO EH 3. Way to go Kassu! Pepeton pikkuinen isosisko Ines (Pihkatassun Bea) kävi pentukehässä, mutta siitä mulla ei vielä ole tuloksia. Kuvassa Berttu "the evil eye" kannustaa Ramboa ..tai kyttää tyttöjä.

Kiitokset kuvista Raijalle ja seurasta myös ja hihnan lainuusta ja siistimisen auttamisesta. Kiitos myös Pihkatassut ja Jettaharjut kivasta päivästä! Seuraava koitos onkin sitten Hämeenlinna 24.10. jos saan sopimaan kalenteriini. Olisi nimittäin enemmän kuin mielenkiintoista mennä katsomaan miten Rambo siellä käyttäytyy.

2 kommenttia:

  1. Jee Rambo, otahan seuraavaks iisisti, kun arvostelu oli kumminkin hyvä! Mehän siis nähään sit siellä Kaapelitehtaan näyttelyssä, ku eiks ollutkin niin että teiän kopla on tulossa sinne? Vai oliks se pentunäyttely... eli vaan Bebeto? Debbie ei joka tapauksessa tuu ku se on niin vauhko näyttelyssä ja EH on jo plakkarissa.

    VastaaPoista
  2. Hauska tuomari!
    Rambo on selkeästi äitinsä poika, luonteessa löytyy!

    -Sonja

    VastaaPoista