keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Syksyn juttuja

Pikku snauzan toko loppui eilen, mutta Rambon agility on jatkuvampaa sorttia. Tänään on taas treenit Kalasataman kentällä. Rambo on edistynyt paljon ja treenaakin nykyään ilman remmiä. Saan pidettyä kontaktin koirassa tosi hyvin, mutta silti se lähtee räjähtäen käskystä. Täysin uutena on opeteltu kepit, jotka ovat alusta asti sujuneet mainiosti. Pussikaan ei enää pelota. Keinu on enää kokeilematta.

Bertun tokohan on meni myös loistokkaasti. Kakkoselle ei kannata mennä, koska Berttu osaa myös ne asiat jo. Se on niin kiltti ja oppivainen, halutessaan. Tuo ykkös toko teki hyvää, koska B sai toimia koiraryhmässä yksin ilman Ramboa.

Lauantaina mennään Hakunilan mätsäriin, jos ei sada. Debbie ja Ringo lähtee mukaan. Toivottavasti tällä kertaa pojat jaksaisivat keskittyä. Muutama viikko sitten Malminkartanossa meno ei ollut sitä mitä ollaan paljon harjoiteltu. Täytyy treenata vielä ennen lauantaita, jos homma alkaisi mennä selkäytimeen.

Julkisivuremppa vetelee viimeisiään ja ollaan saatu parveke käyttöön. Rambo on ihan haltioissaan ja Berttu istuu keskellä parveketta ihmettelemässä mitä pihalla tapahtuu. Ei siellä mitään tapahdu. Naapuritalon Vehnäterrieri kyttää silmä kovana ikkunasta joka ilta, mutta ei pojat sitä ymmärrä vaikka kuinka olen rautalangasta koittanut vääntää.

4 kommenttia:

  1. Onpas mukavaa kun jaksatte harrastaa ahkerasti koirien kanssa :)

    -Sonja

    VastaaPoista
  2. Löysin teidän blogin jokin aika sitten muistaakseni kääpiösnautserifoorumin kautta. Ajettelin että alkais jo olla kohteliasta jättää vierailusta jokin merkintökin.

    Tsemppiä teille Hakunilaan!

    Jenni ja Hertta-käppänä

    VastaaPoista
  3. Kiitti J&H! Tuleeko Hertta Hakunilaan? ..tai lokakuun erkkariin Hyvinkäälle?

    VastaaPoista
  4. Meidän neiti on nyt ihan nakuna, joten Hertta suuntaa tänään kehien sijasta isännän kanssa mökille. Katsotaan sitten seuraavasta tai sitä seuraavasta turkista noita näyttelyitä. Hertan siskon pitäisi edustaa pentuetta Hyvinkäällä :).

    Jenni

    VastaaPoista